Kesä kukkeimmillaan ja villiruokaristeily 12.7.2023!

Tule mukaan nauttimaan mystisen Yöveden tunnelmasta ja kauden parhaista makuelämyksistä sympaattisen kalastaja-alus Junon kyydissä!

Matkalla Saimaan järviluonto näyttäytyy parhaimmillaan ja perillä Saimaan saaressa päivällinen on katettu rantakalliolle. Ennen pöytään siirtymistä on hetki aikaa ihastella ympäristöä omatoimisesti, kierrellä kauniita kalliorantoja, katsella järvelle ja bongailla vaikka norppaa.

Illallisen valmistaa paikan päällä lähiruokakokkimme Ilkka Arvola. Herkullinen usean ruokalajin illallinen on kasvis- ja kalapainotteinen. Kalan pyydämme lähivesiltä norppaturvallisilla pyydyksillä ja menussa käytämme sesongin parhaita raaka-aineita, joista suuri osa on itsekerättyjä ja -kasvatettuja. Lisäksi suosimme lähialueen pientuottajien laadukkaita tuotteita. Kestävän kehityksen arvot ovat keskiössä myös ruokafilosofiassamme.

MENU

ALKUUN

Katajanmarjamarinoitua Yöveden haukea ja mustakaalikreemi

VÄLIIN

Lipstikkakeitto ja Saimaan Salamia

PÄÄLLE

Savustettua ahventa, kesäkasviksia ja metsäsienikastike

JÄLKEEN

Metsämansikkaa ja mesiangervovanukas

Alkoholittomat juomat sisältyvät hintaan. Alkoholilliset ruokajuomat voit tuoda mukanasi itse. Kysy juomasuositukset sähköpostilla.

Saarikohteessamme on wc ja illallinen nautitaan katoksen alla. Retken toteutuminen on riippuvainen säästä. Jos emme pääse illastamaan saareen, illallinen syödään vanhan hirsitalomme tuvassa.

Elämyksen kesto: n. 4 h. Lähtö Nikinsalmesta klo 17.
Ryhmäkoko: 8 – 12 hlö. Illallinen toteutuu mikäli osallistujia on vähintään kahdeksan.

Hinta: 185 €/ hlö

Kesän muut villiruokaristeilyt pidetään 17.6 ja 26.8.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: asta@uhkua.fi / Asta 040 744 7631